power club 7291776 1920(1)

Liikuntaharrastusten esteet on poistettava

Kunnilla on lakisääteinen velvoite tarjota liikuntapalveluja kaikenikäisille ja eri väestöryhmille. Säädösvelvoitteen mukaan kunnat tukevat urheiluseurojen toimintaa ja rakentavat sekä ylläpitävät liikuntapaikkoja.

Useat tutkimukset osoittavat kiistatta, että liikunta on lääke. Tutkimustulosten valossa yhteiskunnan pitäisi olla huolissaan lasten ja nuorten vähenevästä liikunnasta sekä nuorten syrjäytymisestä. Virtuaalimaailmalla on usein parempi imu kuin lenkkipolulla, salibandyllä tai kuntosalilla.

Kuntien, liikuntaseurojen ja huoltajien vastuulla on ohjata lapsia turvallisen liikunnan pariin. Liikunnasta saa positiivista energiaa, se tuottaa hyvää oloa, tuo kavereita ja ehkäisee sekä mielenterveysongelmia että syrjäytymistä.

Oma juniorini on 12-vuotias ja hän harrastaa salibandyä muutaman kerran viikossa. Hän kysyi viime viikolla, saako tulla mukaan kuntosalille? Tarkoitus oli tutustua kuntosalilaitteisiin ja tehdä kevyttä voimaharjoittelua.

Tämä ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. Kuntosalin asiakaspalvelija kertoi, että Oulun kaupunki on kieltänyt kuntosaleille pääsyn alle 13-vuotiailta. Nuoret eivät pääse kuntosalille edes huoltajan seurassa.

Terveys ja turvallisuus tulee aina asettaa etusijalle, ja ymmärrän hyvin, ettei alle 15-vuotiaita lapsia päästetä ilman aikuisten valvontaa ja ohjausta kuntosalille. Kasvuvaiheessa oleva nuori voi aiheuttaa itselleen vahinkoa, jos nostaa liian raskaita painoja tai tekee liikkeitä väärässä asennossa.

Tästä huolimatta mekaanisia ikärajoja on vaikea puolustaa. Erityisesti silloin, kun nuori tulee salille huoltajan tai urheiluseuran mukana. Tällöin hän on valmentajan tai huoltajan ohjauksessa ja valvonnassa – ihan samalla tavalla kuin salibandy-, uinti-, jääkiekko-, voimistelu- tai muissa liikuntaharrastuksissa.

On perin kummallista, että voin viedä juniorin ravintolan terassille ja nauttia yli 18-vuotiaille tarkoitettuja juomia, mutta en kuntosalille, jossa voi harrastaa monipuolista liikuntaa. Kyllä vastuullinen aikuinen tietää, milloin lapsen voi ottaa mukaan terassille – sama pätee kuntosalille.

Liikuntalaki pyrkii siihen, että kaikenikäisillä on mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa. Tältä osin laki ja Oulun kaupungin ohjeet ovat ristiriidassa. Ehdotan, että Oulun kaupunki tarkistaa kuntosalien ikärajasäännöt ja poistaa tarpeettomat liikuntaharrastusten esteet.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *