Kalevan lukijapalstalla (26.3.) väitettiin, että aluevaltuutettujen on varauduttava toimimaan lainvastaisesti. Kirjoittaja perusteli kantaansa sillä, että perustuslain 19.3 §:n säännös olisi ristiriidassa rahoituslain säännösten kanssa.
Kirjoituksessa käsiteltiin ansiokkaasti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja sekä hallituksen rahoituslakiesityksiä. Tekstissä oli joitakin yleistyksiä, jotka vaativat tarkempaa tarkastelua. Käsittelen tässä kirjoituksessa lyhyesti aluevaltuutetun oikeuksia ja velvollisuuksia, perusoikeuksia, valtiontaloutta, hyvinvointialueen rahoitusta ja vaihtoehtoisia säästökohteita.
Kunta- ja aluepäättäjät toimivat virkavastuulla, ja luottamushenkilöt vastaavat toimistaan virkarikossäännösten (ks. RL 40 luku) mukaisesti, joten lainvastaisia päätöksiä ei saa tehdä eikä niihin pidä sitoutua. Luottamushenkilö vapautuu vastuusta, jos hän äänestää toimielimen päätösehdotusta vastaan tai ilmoittaa eriävän mielipiteen.
Perusoikeudet ovat harvoin niin sanottuja ehdottomia oikeuksia, joista ei voi missään olosuhteissa poiketa. Tästä syystä perusoikeussäännöksissä on rajoituslausekkeita ja lakivarauksia. Perustuslain 19.3 §:ään on kirjattu lakivaraus ja siinä todetaan, että julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään (ks. hyvinvointialuelaki, rahoituslaki jne.).
Normihierarkian mukaan perusoikeuksia ei saa olennaisesti heikentää alemman asteisilla säädöksillä. Hallitus on lisännyt hyvinvointialueiden rahoitusta 2,2 miljardilla eurolla suhteessa viime vuoteen, joten tätä ei voi pitää kovinkaan olennaisena heikennyksenä.
Julkisessa keskustelussa unohtuu usein se tosiasia, että Suomen velkasuhde oli 4. vuosineljänneksellä 82,1 prosenttia, kun finanssipoliittisen sopimuksen mukaan julkisen talouden velka saa olla enintään 60 prosenttia ja alijäämä 3 prosenttia – tietyin poikkeussäännöksin. Jos hallitus ei saa julkista taloutta tasapainoon, niin säästökeinoja pohditaan komissiossa ja EU:n tuomioistuimessa.
Tutkimusten mukaan (ks. Fokus-hanke) julkisyhteisöjen henkilöstöjohtaminen oli usein vaatimatonta, selkeät tavoitteet puuttuivat ja vaikuttavuuden seuranta oli vähäistä. Huono johtaminen heikentää julkisyhteisön tulosta, ja epäasiallisesta käyttäytymisestä aiheutuu poissaoloja sekä merkittäviä kustannuksia.
Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen toimintakertomusten mukaan poissaolokustannukset olivat vuonna 2023 noin 44 miljoonaa euroa. Tähän summaan ei ole laskettu korvaavan työn kustannuksia, joten todellinen kustannusvaikutus lienee noin 80 miljoonaa euroa.
Ehdotan, että julkisyhteisöt aloittavat tehostamistoimet perusasioista.